Ulkonäkö »

Miten Anna pukeuu, meikkaa..

Vaatteet
Anna pitää melko tavallisia teinitytön vaatteita. Netissä onkin ollut hänestä arvostelu, jonka mukaan hänen täytyisi pukeutua naisellisemmin ja herkemmin, eikä tyytyä vain tavallisiin pillifarkkuihin. Anna pukeutuu siis monen nuoren tavoin saappaisiin ja pillifarkkuihin. Musiikkivideoilla Annalla taas on jonkinlainen mekko päällä ja esimerkiksi hänen debyyttilevynsä kannessa hänet nähdään Iltalehden sanoin "herkkänä ja konstailemattomana luonnonlapsena". Keikoilla Anna tykkää pitää simppeleitä asukokonaisuuksia, kuten farkkuja ja jonkinlaista toppia. Nykyään usein Anna käyttää mekkoja ja enemmän naisellisempia vaatteita keikoilla, sekä hän panostautuu tähän ulkonäköön enemmän.

Hiukset
Annan hiukset nähdään melko usein auki, kammattuina tai kiharrettuina. Idols-kilpailussa kampaukset olivat usein melko epäonnistuneita, kuten 3. finaalissa ollut jättikiharakampaus, joka sai Annan näyttämään muutamaa vuotta vanhemmalta. Annan hiusväri on sekoitus tummanruskeaa ja hieman raitoja seassa, mutta Idolsin ensimmäiseen koelauluun neiti saapui vaaleanruskeissa hiuksissa. Nykyään Annalla on kuitenkin tummat hiukset, sekä pidennetyt. Keikoilla ne ovat yleensä kiharrettuina, esim. korkkiruuveilla.

Asusteet
Anna käyttää sopivasti asukokonaisuuksissaan piristäviä elementtejä, eikä sorru esimerkiksi liialliseen korujen käyttöön. Anna käyttää joskus trendikkäitä kolmiohuiveja sekä isoja koristeellisia vöitä housuissa. Korut hänellä ovat usein melko pieniä, esimerkiksi hopeisia kaulaketjuja. Puolestaan laukut ovat joskus isoja, sillä Annalla on nähty kaupungilla olevan iso musta nahkalaukku.

Muuta
Annan meikki on vaihtelevaa ja menee yleensä vaatetuksen mukaan. Jos Annalla on tumma huppari tai nahkatakki, hänellä saattaa olla kevyt ja raikas meikkipohja, mutta joskus hän taas laittaa kajalia runsaammin ja silmämeikki on melko tummaa. Yleisesti ottaen Annan tyyli ei ole kovin muista poikkeavaa, mutta promotessa hänellä saattaa olla jotain persoonallisempaa esimerkiksi hänen toiseen kotimaahansa, Portugaliin liittyvää.